Runo sinusta

Tahdoin kirjoittaa
runon sinusta.

Runon sinun kauneudestasi,
joka kumpusi sisältä päin,
ehtymättömästä lähteestä.
Sinut muistetaan juuri siitä,
     yliluonnollisesta säteilystä.

Sinun lempeydestäsi, jota
osoitit kaikille, jopa niille
jotka eivät sitä ansainneet.
Sinun tekosi jäivät elämään
     meihin eläviin ystäviin.

Runon, jossa en säästelisi,
myöskään huonoja puoliasi;
et aina tullut kun sovittiin.
Sinulle oli mahdotonta
     olla pitkään vihainen.

Kertoisin myös ystävyydestä,
loputtomasta luottamuksesta,
Sielun siskojen rakkaudesta.
Mitä se oikeasti tarkoittaa
     olla toiselle paras ystävä.

Vaan ei paperi,
     ei päiväkirja
          ei pöydän pinta
Ei taivaan kansi,
     ei maa, ei meri
          ei avaruus riitä.

Sinä olit sinä,
minä rakastin sinua.
Kaikki tärkein on
kai sanottu siinä.