torstai 19. joulukuuta 2013

Valintasi

Miksi olet kasvissyöjä,
lihansyöjä
surusyöjä?

Miksi juuri Piraatteja
Vihreitä,
Persuja?

Miksi olet opettaja,
putkimies,
lakimies?

Miksi sinä juokset,
hiihdät,
löhöät?

Miksi laitat hatun,
shortsit,
puvun?

Miksi syöt,
äänestät,
pukeudut,
olet,
vaikka se loukkaa,
aina vain loukkaa?

tiistai 10. joulukuuta 2013

Talvi

Lumihiutaleet putoavat
hiljaa maahan leijuvat.
En kiinni saa ainuttakaan,
vaikka ne jo peittävät
routaisen maan.


Syvin hiljaisuus valtaa
koko maiseman ja antaa
valkoisen rauhan minulle.
Talven ja pakkasen,
lähetän sinulle,
kyyneleeni,
sinulle.


Tämä on ensimmäinen talvi,
jota sinä et valaise.


Ei viimeinen.
Ei vielä viimeinen.

torstai 10. lokakuuta 2013

Pelastus

Miten aloittaa,
jos näkee edessään vain monta loppua?

Ei uusia alkuja
ole tien päässä kenelläkään tarjota.

Ei rukouskaan
Voi tältä kohtalolta ketään pelastaa.

On kai vain muistettava rakastaa.
Aina vielä vähän enemmän
itseään rakastaa.

Tuli puhdistaa

Puut ovat tulessa.
Keltaisissa, punaisissa,
värien liekeissä.

     Kohtaus hiljainen,
     sateen ropinaa,
     ikkunoita vasten.

     Maisema kuin maalaus,
     elämä kuin elokuva,
     hiljaisuus taustamusiikkia.

     Menetettyjä tunteja,
     äänetön huuto yössä,
     suru kuin hulluus.

Mieleni on tulessa,
keltaisissa, punaisissa,
muistojen liekeissä.
Ne sade langetessaan
saa vihdoin hiipumaan.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kuoleman kanssa

Kuoleman sylissä,
tässä elämässä.

Sen kanssa minä
käyn kaupassa.
Yhdessä maksamme
sähkölaskua.
Kirjoitamme kauniita
runoja.

Kuoleman sylissä
nukahdan iltaisin,
kuoleman vierestä
aamulla herään.

Kuiskaan terveiset
rajan taakse,
nousen ylös,
puen vaatteet.

Astun elämää päin
kuoleman kanssa,
kuolemaan päin
elämän kanssa.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Juice

Voisinko minä
            olla Juice?


Tyyli-ikoni
tyyliä vailla


Tunteiden tulkki
mitään tulkitsematta


Inspiraation lähde
kun kirjoitan inspiraationi
           puutteesta


Tunnettu etunimestä, joka
           ei ole omani.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Äkkilähtö

Meditaatio
enkelit
henkimaailma
energia ja rakkaus
yhteys ja ymmärrys
taivas ja merkitys
kohtalo ja sielun pari

Keskellä minä,
keskellä sinä,
silmät auki,
katse taivaassa.

Suunta vielä hukassa,
kartta ja kompassi valmiina,
matkalaukut pakattuna.

Tämä on
äkkilähtö kohti
kaikkeutta

tiistai 10. syyskuuta 2013

Nukkumaanmenoaika

Tik tak tik tak
se on kello,
joka minua valvottaa.

Aikaa liikaa, liian vähän
ei ajatuksiin voi nukahtaa.

Tik tak tik tak
tyhjennä mielesi
päästä ajatukset pois!

Ei niin voi tehdä, en minä
En minä osaa sellaista tehdä?

Tik tak tik tak
Sellainen bändi oli,
onko ehkä vieläkin?

Me kuuntelimme sitä, silloin
sinä ja minä, ala-asteella, muistatko?

Tik tak tik tak
vain tuo kello
minua valvottaa.

Kuin kuulisi tiimalasinsa
hiekan valuvan.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Sanat

Eivät sanat taitu,
ne pakenevat,
karkuun juoksevat.
Mokomat ketterät.

"Tulkaa takaisin!"
minä huudan,
ne eivät kuule,
tai ehkä välitä,
juoksevat jo kaukana
ajatusten laidalla.

Katoavat horisontin taa,
eikä niitä enää
takaisin saa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Aamuaurinko

Aamuaurinko,
kipristelevät varpaat
untuvapeiton alla.
Tuulahdus kasvoilla
    kuumana päivänä.

Palaavat lintuaurat
    kevätiltana.
    Tähtitaivas,
täysi hiljaisuus.

Kiljahdukset
Linnanmäellä,
tahmainen hattara,
naurava lapsi.

Huulet niskassa,
    käsi kädessä.
        Nauru, jota ei voi
            millään lopettaa.

Uuden hajuveden tuoksu
    kotona salaa nuuskittuna.

Sinä katsot minua silmiin.
Väität vakavana, ettei tällä
maailmalla ole enää toivoa.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Asiakas nro 1058

Hän käveli sisään,
katsoi ympärilleen.
Liikkein häpeilevin
keräsi ostokset
siniseen muovikoriin.

Kiireesti kassalle veivät
rikkinäiset kengät,
ja leuka rinnassa hän
laski ostokset hihnalle.

"Kuusi viisikymmentä,"
en osannut muuta sanoa,
kun näin paljaassa ranteessa,
kaksi tappavaksi tarkoitettua,
arpeutunutta viiltoa.

"Kiitos, ja hyvää päivänjatkoa."

perjantai 23. elokuuta 2013

Itsetutkiskelun ongelma

Etsi sisäinen rauha,
sulje silmät,
putoa tyhjyyteen.

Näe itsesi
ulkopuolelta,
sisäpuolelta,
jokapuolelta.

Mutta enhän minä kestä edes peilistä katsovaa
kummaa kuvajaista.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Matkan huumaa on

Kävellä kohti
passintarkastusta.

Istua junaan,
kun ei tiedä,
minne on menossa.

Rakastua hetkeen,
jonka pian unohtaa.

Syödä
outoa ruokaa,
nähdä
outoja ihmisiä,
ajatella
outoja ajatuksia,
oudossa paikassa.

Löytää kotinsa
sydämestään,
jossa ei tiennyt
sitä edes olevan.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kaunis ihminen

Ei ole kultaa hiuksillaan,
           vain maantiepölyä.

Silmissään ei merta,
          pelkkä sammalmatto.

Ei siroja nilkkoja,
          vain kaksi tukkia.

Ei virheetöntä ihoa,
          vaan ryppyjä ja arpia.

Mutta eikö juuri pöly
ole aineista hienoin?
          Se matkaa maan ääriin
          Ei ole ketjuun sidottu.

Ja eihän meri edes elä,
mutta sammal kuhisee,
          se kasvaa, muuttuu
          etenee valoa kohti.

Sirous voi olla myös
suuri heikkous jaloissa;
          tukit kantavat jopa
          maailmantuskan painon.

Rypyt ja arvet ovat merkkejä
tämän kauniin ihmisen
elämästä.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Uusi

Minä olen uusi,
olen suurempi,
olen erilainen.

Kuin metalli minä taivun,
kun elämä minua takoo.

Vaan enää en murru,
kuin lasi vasaran alla.

Sillä minä olen vahva,
minä olen heikko,
olen paljas,
olen naarmuuntuva.

Silti olen uusi.
Olen erilainen.

Minä.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Silloin satoi

Silloin satoi
koko päivän.

Eikä minua
huvittanut nousta.

Silloin,
kun puhelin soi.

Silloin,
kun äitisi soitti.

Sliloin,
kun sinä olit kuollut.

Silloin satoi
koko illan,
Kun taivaskin
Itki perääsi.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Runo sinusta

Tahdoin kirjoittaa
runon sinusta.

Runon sinun kauneudestasi,
joka kumpusi sisältä päin,
ehtymättömästä lähteestä.
Sinut muistetaan juuri siitä,
     yliluonnollisesta säteilystä.

Sinun lempeydestäsi, jota
osoitit kaikille, jopa niille
jotka eivät sitä ansainneet.
Sinun tekosi jäivät elämään
     meihin eläviin ystäviin.

Runon, jossa en säästelisi,
myöskään huonoja puoliasi;
et aina tullut kun sovittiin.
Sinulle oli mahdotonta
     olla pitkään vihainen.

Kertoisin myös ystävyydestä,
loputtomasta luottamuksesta,
Sielun siskojen rakkaudesta.
Mitä se oikeasti tarkoittaa
     olla toiselle paras ystävä.

Vaan ei paperi,
     ei päiväkirja
          ei pöydän pinta
Ei taivaan kansi,
     ei maa, ei meri
          ei avaruus riitä.

Sinä olit sinä,
minä rakastin sinua.
Kaikki tärkein on
kai sanottu siinä.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Huomenna

Väsynyt hetki
  tai päivä
    tai viikko
      kuukausi, vuosi.

Enkä minä oleta,
sinun ymmärtävän.
En minä odota,
sinulta enää mitään.

Itseltäni minä odotan,
      itseltäni vaadin,
huomenna taas enemmän.

Nyt olen väsynyt,
nyt en jaksa.
Siksi minulle
on annettu huominen,
ja huomenna uusi

huominen.

Päiväni on musta

Päivä on musta
  kuin yö,
            vaikka
ulkona paistaa aurinko,
viereisessä huoneessa nauretaan,
ja toisilla elämä voittaa.

Minun päiväni on musta
            ilman sinua.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kun sä lähdit pois

Mä pakenin lämpimään
mun elämää kylmää
Kotona kaikki muistuttaa
susta

Kilometreittäin matkaa
Jätän meidän välille
En haluaisi muistaa
Sinua

Mä juoksen, pakenen, lennän
vittu mä vaikka hiihdän
jos vain siten saan sut mun mielestä
mä oon niin pielessä
kun sä lähdit pois

Järjestän ohjelmaa
paikasta paikkaan
Silti vastassa kaikkialla
Sinä

Koitan kaikkea uutta
Yritän nähdä taikuutta
Maailmassa josta puutut
Sinä

Mä konttaan, ryömin ja itken
vittu mä sut musta kitken
Jos vain siten saan sut mun mielestä
mä oon niin pielessä
kun sä lähdit pois

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Verenpunainen

Pinkihtävät kynnet.
Maalasit ne aiemmin,
           kun olit vielä pirteä.

”Pistän monta kerrosta,
     näyttävät edes liloilta.”

Lukulampun valossa,
puret kynsinauhoja.

Tuijotat eteesi
kun patsas.

Kynnet näyttävät verenpunaisilta.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tyhjyys

Vaikka kuinka yrittäisi
           tuntea.

Muutakin
           kuin tämän tyhjyyden.

On kai jo
myöhäistä.

Kukapa sinut enää
unestasi herättäisi
           ellei

oma painajaisesi.

Minä muistan

Minä muistan sinun naurusi.

Sinun surusi.

Sinun liikkeidesi täydellisyyden.

Poikien ilmeet, kun
ihan vahingossa
pudotit jotain.

Sinun selkäsi.

Muistan sinun kätesi,
minun käsieni kokoiset.

Sinun jalkasi.
Ne liikkuivat lakkaamatta.

Minä en voi unohtaa
sinun kasvojasi,
täydellistä nenääsi.
Silmiäsi.
Ne loistivat minulle.

Ne eivät loista enää.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Anna anteeksi

Anna anteeksi, etten sua
osannut suojella
annathan anteeksi sen
etten voinut sua tukea

Minä parhaani yritin
ja silti sut menetin
ei oo reilua tää
meistä kenellekään

Kai siellä jossain voit
mulle anteeksi antaa?
Vaikken itse itselleni
koskaan
Kai sinä siellä jossain
minua ajattelet?
Koska minä en sinua
mielestä saa

Joskus mietin että olit
liian hyvä lähtemään
ois mun pitänyt
enemmän yrittää

Vaan en mieltäsi voinut
ilman apuasi lukea
ei toista voi kukaan
oikeasti pelastaa

Kai siellä jossain voit
mulle anteeksi antaa?
Vaikken itse itselleni
koskaan
Kai sinä siellä jossain
minua ajattelet?
Koska minä en sinua
mielestä saa

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Ne sanovat

Ne sanovat, että
kyyneleet puhdistaa

Että kuolema voi
elämän pelastaa

Että kaikella on
tarkoitus

Että surusta löytyä
voi totuus

Että kauneus on
katsojan silmissä

Että minä olen
tässä syystä

Ne taitavat olla
oikeassa.

Sinä et ole täällä enää

Sinä et ole täällä enää.
Et enää kulje mukana kouluun.
Et kummittele töissä.
Et ole olan takana, kun luen tenttiin.

Et ole osa tätä loppua.

Et aja enää pihaan.
Et hiivi enää viereen nukkumaan.
Et enää soita vain,
koska
”On kiva kuulla sun ääntä”

Et enää ärsytä, etkä aiheuta hymyä.
Eikä sinun enää tarvitse arvata,
mikä minua vaivaa.

Me olimme vapaita yhdessä
ja silti

olemme nyt vapaita toisistamme.

torstai 27. kesäkuuta 2013

Kun tapaamme taas

Tunnethan minut,
muistathan minut,
jos vielä kohdataan?

Olethan vielä,
mulle tuttu siellä,
minne täältä matkataan?

Olenhan vielä,
se sama ystävä,
Jonka taakses jätit maailmaan?

Voimmehan vielä,
yhden kerran siellä,
Kanssas istua ja naurahtaa?

Minulla kestää
vielä vuosia täällä,
mutta lopulta me tavataan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vahva

"Onneksi juuri sinä,
kukaan muu ei tätä
jaksaisi kantaa."

Onneksi minä sain
nämä huonot kortit.
Minähän
osaan pelata.

Voittamaton pokerinaama,
    huijari vertaansa vailla,
        vaikka ketään en voita.

Sillä tässä pelissä
voi vain säilyä tai hävitä,
     koittaa nauttia hetkestä,
        yrittää unohtaa itsensä.

Mutta onneksi minä. Minähän olen vahva.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Minä olen

Minä olen vettä
olen meri, olen puro
Olen läpinäkyvää, mutta
maailman vääristän

Olen tulta
olen tässä, olen poissa
Olen tuhoaja, mutta
kiven läpi en polta

Olen ilmaa
olen henkäys, olen myrsky
Olen näkymätön, mutta
minut kyllä tunnetaan

Olen maata
olen kiveä, olen multaa
Olen ikuinen, mutta
muotoani muutan

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Matka on vasta aluillaan

Matka on vasta aluillaan
kun ikkunat kiinni saa
ovet aukaistaan.
Ei voi kunnolla ymmärtää,
että matkan pää,
ei edes häämötä.

Uudet kasvot hämmentää,
olenko sama kuin ennen?
Vanha taakse jää,
se unelta näyttää.
Unessakävelijä olen ollut
ihan aina, niin oon kuullut
ja teen sitä taas.

Ei uskalla irrottaa ja pudota,
vaan luottaa ja uskoa
ois paljon helpompaa kai,
pysyä paikoillaan.

Olen niin valmis maailmaan
antaa tulla vaan
tänään ei pelätä saa

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Mörkö

Tää on taas näitä päiviä
Kun mörkö mun sängyn alla
on todempi kuin tää maailma
Loistaa silmät kiiluvat

Tänään piru mun olkapäällä
Ei anna mun levähtää
se päätänsä nyökäyttää
kun suunnan väärän mulle näyttää

Onko sittenkin niin,
että kaikki hyvä kuviteltiin
Ja lopulta kuitenkin
On musta väri jokaisen enkelin?

Tänään kaikki on vaikeampaa
On kirvesmurhaaja mielen
ajanut nurkkaan mun järjen
se vuotaa kuiviin hiljalleen

Ehkä tää on se päivä
kun on mun aika luovuttaa
todeta, ”yritin taistella”
mut aina ei voi kukaan voittaa

Onko sittenkin niin,
että kaikki hyvä kuviteltiin
Ja lopulta kuitenkin
On musta väri jokaisen enkelin?

torstai 20. kesäkuuta 2013

Rikkinäinen

Ootko nähnyt sä ihmistä
murtunutta niin
ettei sitä ehjäksi
kai enää saa

Ootko nähnyt sä ihmistä
joka vaan tuskaa
ääneen huutaa
ei voi muutakaan

Ootko nähnyt sä ihmistä
jolta viety on
elämän syy ja tarkoitus
kokonaan

Ootko nähnyt sä ihmistä
kauhun kangistamaa
joka vaan tuijottaa
seinää tuijottaa

Sillä tässä on sulle sellainen
Rikki, rampa ja viallinen
joskus ehkä vielä
kokonainen
ihminen

Hyväksyminen



Sinä olit
vettä käsissäni



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Varpusten valtakunta

Tämä on varpusten valtakunta.
           Sirkutus soi loputtomasti
            enkä voi ymmärtää miksi
           kukaan ei huomaa
sen kauneutta.

Helsinki kävelee ohi.
Varpuset katoavat auringonnousuun
           illan hämärään.

Linnut eivät laula iltaisin.
Ja silti,
       Helsinki ei ole meidän.

Tämä on varpusten valtakunta.