Valintasi

Miksi olet kasvissyöjä,

lihansyöjä

surusyöjä?

Miksi juuri Piraatteja

Vihreitä,

Persuja?

Miksi olet opettaja,

putkimies,

lakimies?

Miksi sinä juokset,

hiihdät,

löhöät?

Miksi laitat hatun,

shortsit,

puvun?

Miksi syöt,

äänestät,

pukeudut,

olet,

vaikka se loukkaa,

aina vain loukkaa?

Talvi

Lumihiutaleet putoavat

hiljaa maahan leijuvat.
En kiinni saa ainuttakaan,
vaikka ne jo peittävät
routaisen maan.


Syvin hiljaisuus valtaa
koko maiseman ja antaa
valkoisen rauhan minulle.
Talven ja pakkasen,
lähetän sinulle,
kyyneleeni,
sinulle.


Tämä on ensimmäinen talvi,
jota sinä et valaise.


Ei viimeinen.
Ei vielä viimeinen.

Pelastus

Miten aloittaa,

jos näkee edessään vain monta loppua?

Ei uusia alkuja

ole tien päässä kenelläkään tarjota.

Ei rukouskaan

Voi tältä kohtalolta ketään pelastaa.

On kai vain muistettava rakastaa.

Aina vielä vähän enemmän

itseään rakastaa.

Tuli puhdistaa

Puut ovat tulessa.
Keltaisissa, punaisissa,
värien liekeissä.

     Kohtaus hiljainen,
     sateen ropinaa,
     ikkunoita vasten.

     Maisema kuin maalaus,
     elämä kuin elokuva,
     hiljaisuus taustamusiikkia.

     Menetettyjä tunteja,
     äänetön huuto yössä,
     suru kuin hulluus.

Mieleni on tulessa,
keltaisissa, punaisissa,
muistojen liekeissä.
Ne sade langetessaan
saa vihdoin hiipumaan.

Kuoleman kanssa

Kuoleman sylissä,
tässä elämässä.

Sen kanssa minä
käyn kaupassa.
Yhdessä maksamme
sähkölaskua.
Kirjoitamme kauniita
runoja.

Kuoleman sylissä
nukahdan iltaisin,
kuoleman vierestä
aamulla herään.

Kuiskaan terveiset
rajan taakse,
nousen ylös,
puen vaatteet.

Astun elämää päin
kuoleman kanssa,
kuolemaan päin
elämän kanssa.

Juice

Voisinko minä

            olla Juice?


Tyyli-ikoni
tyyliä vailla


Tunteiden tulkki
mitään tulkitsematta


Inspiraation lähde
kun kirjoitan inspiraationi
           puutteesta


Tunnettu etunimestä, joka
           ei ole omani.

Äkkilähtö

Meditaatio

enkelit

henkimaailma

energia ja rakkaus

yhteys ja ymmärrys

taivas ja merkitys

kohtalo ja sielun pari

Keskellä minä,

keskellä sinä,

silmät auki,

katse taivaassa.

Suunta vielä hukassa,

kartta ja kompassi valmiina,

matkalaukut pakattuna.

Tämä on

äkkilähtö kohti

kaikkeutta

Nukkumaanmenoaika

Tik tak tik tak

se on kello,

joka minua valvottaa.

Aikaa liikaa, liian vähän

ei ajatuksiin voi nukahtaa.

Tik tak tik tak

tyhjennä mielesi

päästä ajatukset pois!

Ei niin voi tehdä, en minä

En minä osaa sellaista tehdä?

Tik tak tik tak

Sellainen bändi oli,

onko ehkä vieläkin?

Me kuuntelimme sitä, silloin

sinä ja minä, ala-asteella, muistatko?

Tik tak tik tak

vain tuo kello

minua valvottaa.

Kuin kuulisi tiimalasinsa

hiekan valuvan.

Sanat

Eivät sanat taitu,

ne pakenevat,

karkuun juoksevat.

Mokomat ketterät.

"Tulkaa takaisin!"

minä huudan,

ne eivät kuule,

tai ehkä välitä,

juoksevat jo kaukana

ajatusten laidalla.

Katoavat horisontin taa,

eikä niitä enää

takaisin saa.

Aamuaurinko

Aamuaurinko,
kipristelevät varpaat
untuvapeiton alla.
Tuulahdus kasvoilla
    kuumana päivänä.

Palaavat lintuaurat
    kevätiltana.
    Tähtitaivas,
täysi hiljaisuus.

Kiljahdukset
Linnanmäellä,
tahmainen hattara,
naurava lapsi.

Huulet niskassa,
    käsi kädessä.
        Nauru, jota ei voi
            millään lopettaa.

Uuden hajuveden tuoksu
    kotona salaa nuuskittuna.

Sinä katsot minua silmiin.
Väität vakavana, ettei tällä
maailmalla ole enää toivoa.

Asiakas nro 1058

Hän käveli sisään,
katsoi ympärilleen.
Liikkein häpeilevin
keräsi ostokset
siniseen muovikoriin.

Kiireesti kassalle veivät
rikkinäiset kengät,
ja leuka rinnassa hän
laski ostokset hihnalle.

"Kuusi viisikymmentä,"
en osannut muuta sanoa,
kun näin paljaassa ranteessa,
kaksi tappavaksi tarkoitettua,
arpeutunutta viiltoa.

"Kiitos, ja hyvää päivänjatkoa."

Itsetutkiskelun ongelma

Etsi sisäinen rauha,
sulje silmät,
putoa tyhjyyteen.

Näe itsesi
ulkopuolelta,
sisäpuolelta,
jokapuolelta.

Mutta enhän minä kestä edes peilistä katsovaa
kummaa kuvajaista.

Matkan huumaa on

Kävellä kohti
passintarkastusta.

Istua junaan,
kun ei tiedä,
minne on menossa.

Rakastua hetkeen,
jonka pian unohtaa.

Syödä
outoa ruokaa,
nähdä
outoja ihmisiä,
ajatella
outoja ajatuksia,
oudossa paikassa.

Löytää kotinsa
sydämestään,
jossa ei tiennyt
sitä edes olevan.

Kaunis ihminen

Ei ole kultaa hiuksillaan,

           vain maantiepölyä.

Silmissään ei merta,

          pelkkä sammalmatto.

Ei siroja nilkkoja,

          vain kaksi tukkia.

Ei virheetöntä ihoa,

          vaan ryppyjä ja arpia.

Mutta eikö juuri pöly

ole aineista hienoin?

          Se matkaa maan ääriin

          Ei ole ketjuun sidottu.

Ja eihän meri edes elä,

mutta sammal kuhisee,

          se kasvaa, muuttuu

          etenee valoa kohti.

Sirous voi olla myös

suuri heikkous jaloissa;

          tukit kantavat jopa

          maailmantuskan painon.

Rypyt ja arvet ovat merkkejä

tämän kauniin ihmisen

elämästä.

Uusi

Minä olen uusi,
olen suurempi,
olen erilainen.

Kuin metalli minä taivun,
kun elämä minua takoo.

Vaan enää en murru,

kuin lasi vasaran alla.

Sillä minä olen vahva,
minä olen heikko,
olen paljas,
olen naarmuuntuva.

Silti olen uusi.
Olen erilainen.

Minä.

Silloin satoi

Silloin satoi

koko päivän.

Eikä minua

huvittanut nousta.

Silloin,

kun puhelin soi.

Silloin,

kun äitisi soitti.

Sliloin,

kun sinä olit kuollut.

Silloin satoi

koko illan,

Kun taivaskin

Itki perääsi.

Runo sinusta

Tahdoin kirjoittaa
runon sinusta.

Runon sinun kauneudestasi,
joka kumpusi sisältä päin,
ehtymättömästä lähteestä.
Sinut muistetaan juuri siitä,
     yliluonnollisesta säteilystä.

Sinun lempeydestäsi, jota
osoitit kaikille, jopa niille
jotka eivät sitä ansainneet.
Sinun tekosi jäivät elämään
     meihin eläviin ystäviin.

Runon, jossa en säästelisi,
myöskään huonoja puoliasi;
et aina tullut kun sovittiin.
Sinulle oli mahdotonta
     olla pitkään vihainen.

Kertoisin myös ystävyydestä,
loputtomasta luottamuksesta,
Sielun siskojen rakkaudesta.
Mitä se oikeasti tarkoittaa
     olla toiselle paras ystävä.

Vaan ei paperi,
     ei päiväkirja
          ei pöydän pinta
Ei taivaan kansi,
     ei maa, ei meri
          ei avaruus riitä.

Sinä olit sinä,
minä rakastin sinua.
Kaikki tärkein on
kai sanottu siinä.

Huomenna

Väsynyt hetki
  tai päivä
    tai viikko
      kuukausi, vuosi.

Enkä minä oleta,
sinun ymmärtävän.
En minä odota,
sinulta enää mitään.

Itseltäni minä odotan,
      itseltäni vaadin,
huomenna taas enemmän.

Nyt olen väsynyt,
nyt en jaksa.
Siksi minulle
on annettu huominen,
ja huomenna uusi

huominen.

Päiväni on musta

Päivä on musta

  kuin yö,

            vaikka

ulkona paistaa aurinko,

viereisessä huoneessa nauretaan,

ja toisilla elämä voittaa.

Minun päiväni on musta

            ilman sinua.

Kun sä lähdit pois

Mä pakenin lämpimään

mun elämää kylmää

Kotona kaikki muistuttaa

susta

Kilometreittäin matkaa

Jätän meidän välille

En haluaisi muistaa

Sinua

Mä juoksen, pakenen, lennän

vittu mä vaikka hiihdän

jos vain siten saan sut mun mielestä

mä oon niin pielessä

kun sä lähdit pois

Järjestän ohjelmaa

paikasta paikkaan

Silti vastassa kaikkialla

Sinä

Koitan kaikkea uutta

Yritän nähdä taikuutta

Maailmassa josta puutut

Sinä

Mä konttaan, ryömin ja itken

vittu mä sut musta kitken

Jos vain siten saan sut mun mielestä

mä oon niin pielessä

kun sä lähdit pois

Verenpunainen

Pinkihtävät kynnet.

Maalasit ne aiemmin,

           kun olit vielä pirteä.

”Pistän monta kerrosta,

     näyttävät edes liloilta.”

Lukulampun valossa,

puret kynsinauhoja.

Tuijotat eteesi

kun patsas.

Kynnet näyttävät verenpunaisilta.

Tyhjyys

Vaikka kuinka yrittäisi

           tuntea.

Muutakin

           kuin tämän tyhjyyden.

On kai jo

myöhäistä.

Kukapa sinut enää

unestasi herättäisi

           ellei

oma painajaisesi.

Minä muistan

Minä muistan sinun naurusi.

Sinun surusi.

Sinun liikkeidesi täydellisyyden.

Poikien ilmeet, kun

ihan vahingossa

pudotit jotain.

Sinun selkäsi.

Muistan sinun kätesi,

minun käsieni kokoiset.

Sinun jalkasi.

Ne liikkuivat lakkaamatta.

Minä en voi unohtaa

sinun kasvojasi,

täydellistä nenääsi.

Silmiäsi.

Ne loistivat minulle.

Ne eivät loista enää.

Anna anteeksi

Anna anteeksi, etten sua

osannut suojella

annathan anteeksi sen

etten voinut sua tukea

Minä parhaani yritin

ja silti sut menetin

ei oo reilua tää

meistä kenellekään

Kai siellä jossain voit

mulle anteeksi antaa?

Vaikken itse itselleni

koskaan

Kai sinä siellä jossain

minua ajattelet?

Koska minä en sinua

mielestä saa

Joskus mietin että olit

liian hyvä lähtemään

ois mun pitänyt

enemmän yrittää

Vaan en mieltäsi voinut

ilman apuasi lukea

ei toista voi kukaan

oikeasti pelastaa

Kai siellä jossain voit

mulle anteeksi antaa?

Vaikken itse itselleni

koskaan

Kai sinä siellä jossain

minua ajattelet?

Koska minä en sinua

mielestä saa

Ne sanovat

Ne sanovat, että

kyyneleet puhdistaa

Että kuolema voi

elämän pelastaa

Että kaikella on

tarkoitus

Että surusta löytyä

voi totuus

Että kauneus on

katsojan silmissä

Että minä olen

tässä syystä

Ne taitavat olla

oikeassa.

Sinä et ole täällä enää

Sinä et ole täällä enää.

Et enää kulje mukana kouluun.

Et kummittele töissä.

Et ole olan takana, kun luen tenttiin.

Et ole osa tätä loppua.

Et aja enää pihaan.

Et hiivi enää viereen nukkumaan.

Et enää soita vain,

koska

”On kiva kuulla sun ääntä”

Et enää ärsytä, etkä aiheuta hymyä.

Eikä sinun enää tarvitse arvata,

mikä minua vaivaa.

Me olimme vapaita yhdessä

ja silti

olemme nyt vapaita toisistamme.

Kun tapaamme taas

Tunnethan minut,

muistathan minut,

jos vielä kohdataan?

Olethan vielä,

mulle tuttu siellä,

minne täältä matkataan?

Olenhan vielä,

se sama ystävä,

Jonka taakses jätit maailmaan?

Voimmehan vielä,

yhden kerran siellä,

Kanssas istua ja naurahtaa?

Minulla kestää

vielä vuosia täällä,

mutta lopulta me tavataan.

Vahva

"Onneksi juuri sinä,

kukaan muu ei tätä

jaksaisi kantaa."

Onneksi minä sain

nämä huonot kortit.

Minähän

osaan pelata.

Voittamaton pokerinaama,

    huijari vertaansa vailla,

        vaikka ketään en voita.

Sillä tässä pelissä

voi vain säilyä tai hävitä,

     koittaa nauttia hetkestä,

        yrittää unohtaa itsensä.

Mutta onneksi minä. Minähän olen vahva.

Minä olen

Minä olen vettä

olen meri, olen puro

Olen läpinäkyvää, mutta

maailman vääristän

Olen tulta

olen tässä, olen poissa

Olen tuhoaja, mutta

kiven läpi en polta

Olen ilmaa

olen henkäys, olen myrsky

Olen näkymätön, mutta

minut kyllä tunnetaan

Olen maata

olen kiveä, olen multaa

Olen ikuinen, mutta

muotoani muutan

Matka on vasta aluillaan

Matka on vasta aluillaan

kun ikkunat kiinni saa

ovet aukaistaan.

Ei voi kunnolla ymmärtää,

että matkan pää,

ei edes häämötä.

Uudet kasvot hämmentää,

olenko sama kuin ennen?

Vanha taakse jää,

se unelta näyttää.

Unessakävelijä olen ollut

ihan aina, niin oon kuullut

ja teen sitä taas.

Ei uskalla irrottaa ja pudota,

vaan luottaa ja uskoa

ois paljon helpompaa kai,

pysyä paikoillaan.

Olen niin valmis maailmaan

antaa tulla vaan

tänään ei pelätä saa

Mörkö

Tää on taas näitä päiviä

Kun mörkö mun sängyn alla

on todempi kuin tää maailma

Loistaa silmät kiiluvat

Tänään piru mun olkapäällä

Ei anna mun levähtää

se päätänsä nyökäyttää

kun suunnan väärän mulle näyttää

Onko sittenkin niin,

että kaikki hyvä kuviteltiin

Ja lopulta kuitenkin

On musta väri jokaisen enkelin?

Tänään kaikki on vaikeampaa

On kirvesmurhaaja mielen

ajanut nurkkaan mun järjen

se vuotaa kuiviin hiljalleen

Ehkä tää on se päivä

kun on mun aika luovuttaa

todeta, ”yritin taistella”

mut aina ei voi kukaan voittaa

Onko sittenkin niin,

että kaikki hyvä kuviteltiin

Ja lopulta kuitenkin

On musta väri jokaisen enkelin?

Rikkinäinen

Ootko nähnyt sä ihmistä

murtunutta niin

ettei sitä ehjäksi

kai enää saa

Ootko nähnyt sä ihmistä

joka vaan tuskaa

ääneen huutaa

ei voi muutakaan

Ootko nähnyt sä ihmistä

jolta viety on

elämän syy ja tarkoitus

kokonaan

Ootko nähnyt sä ihmistä

kauhun kangistamaa

joka vaan tuijottaa

seinää tuijottaa

Sillä tässä on sulle sellainen

Rikki, rampa ja viallinen

joskus ehkä vielä

kokonainen

ihminen

Hyväksyminen

Sinä olit

vettä käsissäni

Varpusten valtakunta

Tämä on varpusten valtakunta.

           Sirkutus soi loputtomasti

            enkä voi ymmärtää miksi

           kukaan ei huomaa

sen kauneutta.

Helsinki kävelee ohi.

Varpuset katoavat auringonnousuun

           illan hämärään.

Linnut eivät laula iltaisin.

Ja silti,

       Helsinki ei ole meidän.

Tämä on varpusten valtakunta.